Kysy

MUTTA MUISTATHAN ETTÄ…

EMME TIEDÄ koska saavumme paikkakunnallesi konsertoimaan, ellei KEIKAT-sivummekaan sitä tiedä. Toiveita kannattaa esittää paikkakuntasi keikkajärjestäjille.

EMME TIEDÄ keikkojen alkamisajankohtia, ikärajoja, lippujen hintoja, mahdollisia ennakkomyyntipaikkoja yms. käytännön asioita. Näissä kysymyksissä Sinun kannattaa kääntyä järjestävän tahon (=keikkapaikka) puoleen.

KESKUSTELUFOORUMI on hyvä kanava mm. edellämainittujen infojen jakamiseen, joten liity ihmeessä siihen ja jaa tietosi!

Kommentoi

[1]      «      259   |   260   |   261   |   262   |   263   |   264   |   265   |   266   |   267      »      [269]
  1. Päivi

    Happoradio, ihan mieletön bändi.
    Osuin katsomaan ja kuuntelemaan biisin Rakkaus ja kuuntelin sitten muutkin tarjolla olevat.
    Poikani antoi minulle Happoradion Cd.n ja siinäkin sanoitukset, musiikki ja laulajan ääni, siis yhdessä ammattitaitoa suurella OSAAMISELLA. Kaikkea hyvää bändille ja musiikin saralla työskentelyn iloa, koska minä en saa muuta kuin tanssia ja laulaa. Ilman musiikkia, maailma olisi paljon tyhjempi. Musiikki yhdistää ja tekee tunteille sanat ja sanattomuudelle antaa sanat.

    T. Päivi 50v.

    • Aki | Osaamisesta viis kunhan tunnetta piisaa! Terveisiä pojalle ja kiitokset näistä sanoista!

  2. nana

    I don’t know how are you doing it, but i’m really fasinated when I listen your songs. You’re my inspiration, your music, your words… it composed in an amazing whole <3 How long are you going to be on stage? I wish you still long and great career, I want to listen you more and more.

    greetings :]*

    • Aki | We’re not going anywhere for a long time, I hope! Just having a little vacation now.

  3. ronjaaa

    Kiitos ihanasta keikasta YleX:n konsertissa kesäkuussa tampereella! ♥ Olisi kiva jos pääsitte ensi vuonna Aitoon Kirkastusjuhliin (:

    • Aki | Sinnepäs ei olla muuten ikinä päästy jostain syystä. Höh. Ens kesänä voi olla vähän hiljasta keikkarintamalla mut jospa sitä joskus sitten.

  4. Marjaana,Pori

    Helouu! Pitipäs tännekin taas eksyä pitkästä aikaa.. teillä sitte vielä jonkin verran keikkoja jäljellä ennen kun tauolle jäätte. Itse oon täs just lomailemassa, ollu jo muutaman viikon ja voin kertoo että nyt jo puuduttaa tää koko touhu.. :( Mut eiköhän tämä tässä mene. Löytäis jostakin vielä sen lomailu vaihteen päälle, niin sit elokuussa taas uudella innolla takas töihin. :) Mut niin, eipäs mulla sen ihmeempiä asioita ollu kun tämmöstä tyhjänpäivästä juttua vaan.. Toivottelen mukavaa kesän jatkoa ja koittakaahan jaksaa keikkaloida! :)

    • Aki | Nyt on jo loma ja kai tää jotenkin ahdistaa kun tuntuu tarpeelliselta vastailla näihin viesteihin 05:22 aamulla… Hyvää jatkoa töihin!

  5. LH

    Olen taa suudestaan löytänyt teidät, olette ihania! Etenkin biisi “hiljaa niin kuin kuolleet” on aivan uskomaton.
    Mut myös se jälkiä-levyllä oleva “itä-suomessa tuulee” Live-biisi on hieno. Tulee ihan mulle pala kurkkuun ku se on niin ihana. Olette ihania. Sanonpa sen vielä ;) En ollenkaan kadu, et olen nähnyt teidät jo 3 kertaa livenä :)

    • Aki | Jeeh. Lissää vaan sit ku taas kierretään! Kolme ei oo kuitenkaan ku noin puoli prosenttia meijän esiintymisistä!

  6. Girl

    Moii! Ja ihanaa ku kävitte Konnevedellä (: En olis kyllä ikinä uskonu, että tuutte tällaseen pikku kylään :D
    Ihme että uskalsin kirjottaa tänne (; Luin jostain että Haapasalon oikee nimi ois Mika. Pitääkö se paikkaansa? Oon Haapasalo fani:D Ei voi mitää kun se on niin komee ja hyvän näkönen ;D
    Tylsää ku jäätte tauolle.. Onko teiltä tulossa vuoden päästä uus levy? (:
    Ja lopuks Haapasalolle terkkuja ja hyvää kesää! (;

    • Aki | Ei oo tullu ikinä kysyttyy sen oikeeta nimee, en tiiä ees. Ja kivaahan siellä oli käydä, toivottavasti päästään taas!

  7. sini

    Poriin please!!<3<3<3<3<3<3<3<3<3

  8. Natalie

    Hi ya guys,
    A huge big “Gday” from Melbourne, Australia. I first heard you guys when I was on holiday in your beautiful country last year and was totally blown away……I bought all of your CD’s and managed to see you live at the Pressa…AWESOME! I listen to your music almost everyday.
    I am dying to get back to Finland, I love it there very much. I’m planning my next trip and would like to see you guys as many times as I can while I’m there……Are you playing gigs in August and September this year?….if not, when is a good time to see you?
    Cheers
    Natalie

    • Aki | Hopefully you saw our gig at Circus, now we are on a break! But we’ll be back and so will you, probably!

  9. -nameless

    Biisienne sanat ovat herkkiä ja koskettavia, mahtavia…Laulujen huomaa tulevan syvältä sisimmästä…Toivottavasti tulee vielä uutta yhtähyvää musaa ellei parempaa, jos voi edes enään tuosta parantua :)

    • Aki | Sitten kun lakkaa kehittymästä (ees omasta mielestä) on aika pistellä kitarat pusseihin ja mennä tehtaaseen töihin. Toivotaan ettei vielä tarvii!

  10. katuli

    mie olen 12 vuotias tyttö ja mie olen kuunnellu teijjän musiikkia 6 vuotiaasta ja mie olen aina miettiny että miksi te että tule tänne lappiin soittamaan koska mie olen aina netistä ettiny että milloin te oletta keikalla täällä?

    • Aki | No voi hitsi. Ollaanhan myö Lapissa käyty vaikka kuinka monesti, mutta lähinnähän ne on ollu noita yökerhokeikkoja. Paitsi 2005 soitettiin viis viikkoa ulkokeikkoja laskettelukeskuksissa, mutta sie olit sillon niin pieni että hyvä ku pystyssä pysyit. :) Mutta kyllä myö taas tullaan kunhan saadaan tauot piettyy ja uutta levyä ulos! Nähhään sitten!

  11. jjon

    Semmosta vaan kyselisin, että veivaatteko te noita teidän kielisoittimianne drop-C#-vireessä? Normi-E/drop-D kun ei (kai?) ainakaan oo kyseessä, sen verran rouheasti välillä nuo teidän riffit jyrää. Voipi olla, että teidän kitaravire on hyvinkin yleisessä tiedossa olevaa faktaa, mutta oon sen verta uus tässä Happoradion fanikannassa (yleensä näin hävyttömän nätti poppi ei kolahda mulle, mutta teidän yleinen asenne, meininki (ja ne rouheat riffit sielä välissä!!!!) sekä varsinki Akin lyriikat kuitenkin erottaa teidät muista saman kaltaisista bändeistä), että on ainaki vielä menny tuommoset tiedot ohi silmien/korvien. Mutta tosiaan, tapailin tuossa Che Guevaraa ja hoksasin että se miten Haapasalon otteet esimerkiksi live-vedoissa tai Akin otteet kys. biisin videossa menee, ei vastaa kyllä yhtään niitä välejä mitä mä oon viljelly mun akustisella tuossa mukana. Joko mun kaikki säveltaju on kadonnu ja en ymmärrä enää yhtään mistään mitään tai sitte teillä on joku toinen vire käytössä (toivon tota jälkimmäistä!). Mun sähkikset on drop-C:ssä, ku meidän Apus-niminen yhtye soitteloo sillä vireellä, mutta sekään ei kauheen loogiselta ton Guevaran perässä soittaessa tunnu. Eli miten on? Päästäkää mies tuskistaan ja valaiskaa mua. Nii ja perkeles, mitä tarkoittaa tuo Akin lausahdus “Kattellaan nyt jos ens vuonna keikkaillaan ollenkaan”. Ei kai tuo mihinkään pillien pussiin piilottamiseen viittaa, eihän? Ei nyt, kun just oon teidät löytäny!
    Mutta kiitoksia nyt kuitenkin jo etukäteen jos sieltä vaivaudutaan vastailemaan. Ja jos nyt käy niin hienosti, että teillä jollakin sattuisi olemaan tabit valmiina tuohon Che Guevaraan, niin voitte te niitäkin vaikka tuohon sähköpostiin lähetellä. ;) Vaikkakin se alkaa jo olla liikaa pyydetty kait.. Pelkkä vastaus piisaa, enköhän mä nyt sitten saa riffit ja muut opeteltua korvallakin.

    • Aki | Mittään tabeja ei oo ku ei myö semmosia osata/jakseta tehhä. Mut siis… viritämme soittimemme puolisävelaskeleen normaalia alemmas. Sen lisäks monet riffibiisit on soitettu dropped-d -vireessä (eli meijän tapauksessa tavallaan siis dropped-c#). Ja kaiken kukkuraks esim. Che Guevaran Haapasalo soittaa baritonikitaralla, jonka virityksestä mulla ei oo hajuakaan. Välillä tuntuu ettei silläkään. Videossa taitaa Haapasalo soittaa normikitaran kanssa kun se näyttää paremmalta, eli ei sieltä välttämättä kannata kauheasti sointuja plokkailla.
      Che G menee “meijän Hm:sta” eli oikeasti Bbm:sta. Vai miten päin se nyt… Joo niin sen täytyy olla.

  12. Janne Lukka jannel82

    Toivottavasti te voisitte joskus pitää levynjulkaisukeikan Loimaan torilla.

    • Aki | Myö muuten ollaan soitettu Loimaan torilla uudenvuodenyönä 2005. Aikamoista touhua oli.

  13. Dents

    Vähän harmittaa kun on kaikki teidän ei-k18-esiintymiset asettunu huonoon ajankohtaan. Miten musta tuntuu et mulla on teirän kohdalla joku kirous että ei pääse mihinkään näkemään…

    • Aki | Kyllä sie vielä pääset, malttia vaan! Mut ei se ihme oo jos ei osu kun niitä niin vähän päästään tekemään. Höh.

  14. tyttönen

    Mitä mieltä ootte siitä että festareilla ihmiset tunkee kesken keikan eturiviin ja työntävät muut pois siitä jotka ovat tulleet aikaseen odottamaan paikkaansa että varmasti pääsevät eteen! Mielestäni se on todella v-mäistä käyttäytymistä ja pistää vihaksi..Yleensä kyseessä ovat vanhat ukot jotka ovat niin humalassa että huh huh..tälläistä käytöstä oli viime vuonna ilosaaressa ja viimeisin osuuskaupparockissa..siinä menee kyllä fiilikset,kun vanha ukko tulee viereen tuhannen päissään selittämään kaikkea,kun itse yrittää keskittyä konserttiin..Ja ällöttävintä on se kun ne humalaiset miehet yrittää iskee jotain nuoria tyttöjä siitä eturivistä..säälittävää..ja käy sääliksi tyttöjä..

    • Aki | I’m not gonna lie to you, ihan perseestähän se on. Ylipäätään ihmisten käyttäytyminen tilanteissa joissa kansalaisia on paljon, on usein aika rasittavaa. Se on että minäminä eikä me, varsinkin jos ovat humalassa.

  15. tyttönen

    Mikä on ollut paras leffa minkä oot kattonut? ja ehdotuksia joita mie voisin kahtoo silloin,kun tulee näitä sade päiviä!

    • Aki | Voihan voihan kun niitä on niin paljon. Ensimmäisenä tulee mieleen jottain tämmösiä: American Beauty, Seven, Magnolia ja Léon (en tiiä oisko tässä listassa muuten mutku katoin sen just enkä muistanu miten hieno se oli). Ai niin ja tietty Amadeus ja ET. Ja Sormusten herrat, eritoten ensimmäinen ja kolmas osa.

  16. minä

    Hei ois kiva jos vastailisitte näihin kysymyksiini jos vain aikanne sen sallii:)
    1.Onko kellään teistä lemmikkejä?
    2.Mikä on Joensuun paras paikka?
    3.Matkusteletteko paljon ulkomailla?
    4.Jos näkee sut kadulla kävelemässä niin saako tulla moikkaamaan vai pitääkö kiertää kaukaa?:D
    5.Mikä on kamerasi merkki ja malli?
    6.Tykkäättekö driftingistä?
    7.Mitä kouluja ootte käyny?
    8.Miten tuolla foorumilla oikeen voi nähdä että mitkä on teiän/sinun vastauksia? oonko vaan liian hölmö tajuumaan vai mikä lie..
    9.Kannattaako lähtee joensuuhun opiskelemaan?
    10.Annatko anteeksi minulle,kun kyselin aivan liikaa kysymyksiä? Ja nyt ihan hävettää edes lähettää tätä..mutta teen sen silti:) Kerro koko bändille kesäiset terveiset itä-suomesta!:)

    • Aki | 1) On noilla jottain mutten oo oikein kärryillä nyt että mitä, itsellä ei ole. 2) Laulurinne Ilosaarirockin aikaan, muulloin tietty se joen ranta! 3) Jonkin verran, ainakin mie, Haapasalo ja Markku tykätään reissaamisesta kovin. 4) Saa tulla tervehtimään jos näyttää siltä että tilanne on suotuisa ja on kiltti ihminen! 5) Canonin 5D Mark II on nyt. Huikee peli. 6) En ees tiiä mitä se on, perhana. 7) Vastaan nyt vaan omasta puolestani että ylioppilas olen “koulutukseltani”. Kävinhän mie 2 vuotta kauppaoppilaitosta valmistumatta, ja pari vuotta kerkesin yliopistossakin notkua. 8) Mie kirjotan siellä nimellä Seittimestari, muut bändiläiset ei kauheesti taida osallistua. 9) Miksipä ei, se on oikein kiva kaupunki. 10) Ei ole mitään anteeksiannettavaa! :) Terveisiä takas vaan ja hyvää jatkoa.

  17. fanifani

    heeips ! ootte aivan mahtava bändi :) ja olen kerran ollut katsomassa teitä nimittäin viimevuoden ruississa ja meno oli aivan mahtavaa! harmi vaa että teette paljon ikärajallisia keikkoja ja nyt syksyllä kun vihdoin pääsisin katsomaan teitä niin jäätte keikkatauvolle! :c mutta olisiko mahdollista saada postissa jotakin korttia nimmareiden kera :)?

    • Aki | Myö yhteen aikaan yritettiin semmosia lähetellä ihmisille mutta ei siitä mitään tullu. Aina jäivät rästiin. Malttia vaan ja tuut keikalle sit kun semmosia taas tehään ja pyyät allekirjotukset korttiin! :) Hyvvää kesän loppua ja toivottavasti joskus pääset konserttiimme taas!

  18. MillaMagia_1

    Ja niin kiitos tietenkin vielä Joensuun Osuuskaupparockin keikasta ! Olitte mahtavia !

  19. MillaMagia_1

    Teillä on kyllä niin paras bändi, että sitä ei voi sanoin kuvata !

    Olen jo pitkään yrittänyt saada omaa biisiä aikaiseksi, mutta siitä ei vaan oikein tule mitään. Olisiko teillä mitään neuvoa tähän pulmaan ?

    Musiikkiluokkaa olen olen ala-asteella käynyt ja ylä-asteella samanlainen luokka häämöttää, että nuotit ja kaikki muu tarvittava on hallussa !

    Ja AH Haapasalo on ollut minulle sellainen “roolimalli”. Itse tahtoisin oppia soittamaan kitaraa yhtä taidokkasti ! :)

    • Aki | Nuotteja siun ei tarvii osata. Itsellä alko laulujen tekeminen niin että opettelin akustisella kitaralla musiikinkirjasta sointuja yksi kerrallaan. Sitten kun oli tarvittava määrä sointuja about hallussa, opettelin samaisesta kirjasta jonkin yksinkertaisen biisin. (Juicen Syksyn sävel on aika hyvä, paitsi se H7 on veemäinen aluks.) Ja sitten kun on 3-4 sointua hallussa niin voikin alkaa paukutella omia lauluja. Itsekritiikki mahollisimman alas alkuvaiheessa ja tekeleitä nauhalle. Siitä se sit lähtee jos lähtee.

  20. anni

    ISO KIITOS osuuskaupparockin keikasta! Oli todella ihana tunnelma eikä se vesi sadekkaan sitä latistanut! veditte todella hyvin:) näkemisiin!

  21. keikalla olija

    Moikka! Kiitos aivan ihanasta keikasta osuuskaupparockissa!!! Keikasta jäi niin hyvä fiilis että tulen varmasti uudestaankin teitä katsomaan!!;) ja oli aivan ihana yllätys että tulit vielä aivan keikan lopussa yleisön eteen laulamaan vaikken itse ollutkaan siinä kohti)= ps. oliko siihen jokin erityinen syy että nousit sinne melkein perälle muttei ihan:D kun ystävien kanssa ajateltiin että olisit noussut luultavasti keskelle tai sinne ihan perälle:D anteeksi nämä hölmöt kysymykset..:p hyvät kesät koko bändille!!<3

    • Aki | Mitä melkein perälle muttei ihan hä? En mie muista enää miks ja missä mie sekoilin, tilanne tempaisi mukaansa!

  22. Kisu!

    Moi!!!!

    Kiitos Loistavasta Upciderin olohuonekeikasta 13.6.2012 Narinkkatorilla!!
    Tykkään kun pidätte tuollaisia ikärajattomia ilmaiskeikkoja. :)) Tuo oli toinen kerta kun näin teidät livenä.

    Ootte ihan MAHTAVA bändi!!! ;))<3

    Terkkuja ja HYVÄÄ KESÄN JATKOA!!!! :DD

    Ps. Tuli vielä mieleen kysyä, että kuinka kauan aattelitte olla tauolla?..

    Pps. Muuten Aki, eiks sulla oo kuuma takki ja pipo päällä keskellä kesää? :)

    • Aki | Eipä kestä, se oli aika kivvaa! Hyvää kesän jatkoo sinnekin, ilmoista viis. PS. En tiiä vielä yhtään. PPS. Arvaa vaan!

  23. Saania

    Hei :)

    Mulla ja parilla kaverilla on ollu jo pitkää yks kysymys nii päätettii tulla nyt viimeinki jakamaa se tänne :) Kuka on se kuuluisa pornokauppiaan poika, siis biisistä pois kalliosta? Onko se joku oikee henkilö vai Akin nerokkaan mieles tuotoksia? :D

    • Aki | Ville Valoon mie sillä viittasin sillon n. 2002 kun tuon tekstin kirjoitin. Vai olikohan jo 2001. No kuitenkin.

  24. dgnnnDDbg

    Hei.
    Sit kun te jäätte tauolle niin vähänkö sä istut täällä päivittelemässä tätä viekkua. Ja päivittelet samalla että vieläkö toi yks jaksaa. ♥
    Ps. Mä paloin. Kävin kävelyllä ja nyt oon tomaatin värinen ja kiristää ja kirvelee jajajaja mä en SIEDÄ kun mun iho muistuttaa perusväriltään lähinnä lumiukkoa.. Hemoglobiini mitattiin viimeks tammikuussa ja sillon se oli kokonaista 101 hehee, se näkyy naamassa. :) Mut mun ihotyypissä itessään on pakko olla vikaa. Vaikka miten yrittäsin välttää tota aurinkoa ja vaikka miten heittäsin 50+ suojakertoimia ja varjossa kulkisin niin AINA mä palan. :( Esim. pari kesää sitten treffasin Amerikan serkkuani Lontoossa, niin äiti sit ironisesti sano et en voi siel palaa ku siel aina sataa.. :D Ja niinhän siellä suurimman osan ajasta jotain vettä tihrusti, mut siitä huolimatta onnistuin polttaa iteltäni nahat. :O Veikkaan vahvasti et se vahinko sattu sinä päivänä ku ei satanu ja oltiin Towerseilla, lämmintä joku +20 vaikka oli pilvistä. Ilmeisesti siis paloin pilviharson läpi. Parin päivän päästä lentokoneessa sitten kärvistelin kun oli niiiin kiree iho ja nahat lähti ja oli muutama rakkokin ilmestyny hartioihin. :D Melanoomaa odotellessa. ♥ Palaako herra Tyksy ikinä vaikka sillä onkin aina niin kauheesti vuatetta piällä?

    • Aki | Oon aina ajatellu että palan herkästi, mutta en minä nyt kyllä aikoihin ole kärtsännyt vaikka olisin vähän aurinkoakin ottanut. Ehkä pelkään sitä palamista niin paljon että levitän sentin kerroksen aurinkovoidetta ylleni jos aurinko vähän jostain kurkkii. Tänä kesänä ei oo paljo tarvinnu levitellä.

  25. Krista Lyyränen

    hei!
    Olen kuunnellut sanoituksianne ja käynyt keikoillanne, niin minulle tuli sellainen mieli kuva ja ajatus että olette uskossa olevia miehiä?
    Helsinki päivä konsertissakin laulajanne sanoi :” meillä on tietyn tahon kanssa sopimus että meidän keikoilla ei sada vettä” Se oli jotenkin niin mahtavati sanottu ja se jäi mieleeni.
    Itse olen myös uskovainen.
    Ajattelin vain. Olisi kiva tietää olinko oikeassa?
    Laulunne pelastaja esim. on kuin suoraan Jeeukselle :)
    JAtkakaa vaan :)

    • Aki | Minä puhun nyt vain omasta puolestani, en orkesterin. Jokaisella meillä on varmaan omat katsomuksemme. Minä en ole uskossa, pidän itseäni ateistina. Se ei tietenkään tarkoita etteivät ns. hengelliset asiat kiinnostaisi minua. Pelastajaa kirjoittaessani kävin todellakin ostamassa Raamatun ja tutkiskelin Getsemanen tapahtumia, siksi että se on tilanteena/tarinana minusta niin kiehtova ja suuri. Plus että tuntui kiinnostavalta ajatukselta kirjoittaa pop-teksti ateistina, mutta Jeesuksen näkökulmasta. Siis äärimmäisesti uskovan näkökulmasta. Hyvää jatkoa sinne!

  26. mia

    Soittakaa osuuskaupparockissa tytön täytyy tehdä!:) Olis kiva kuulla se livenä.

    • Aki | Ei olla ikinä soitettu sitä livenä, eikä soitettu nytkään. Ihme toiveita teillä joensuulaisilla! Hyvä biisi se minusta on mutta en oikein usko että se toimis keikkasetissä kauheen hyvin…

  27. Mikela

    Tonight I was listening to “Easy Lover” by Phil Collins, and suprised I noticed that, at least for the sound, it’s very similiar to “Hirsipuu”.
    Is because my ears are pretty disconnected at the moment since I’m tired as hell, or did you took some kind of inspiration from that song? Do you like him?
    And oh, this made me thought about another thing (strange that my brain’s still able to think), did you ever considered the idea of make an english cover of any kind of songs? It’d be pretty curious hear you make something as this. :)
    Good night/Good morning/Good whatever else/ to all of you! :)

    • Aki | Mainly we listened to Michael Jackson’s Thriller while recording Hirsipuu. But of course those two songs have some similarities. Gotta love that 80’s sound!

  28. minävain(taas)

    Mitä ihmettä te ootte tehny Kuopiossa, ku vaikka kuinka yrittää saaha teille paikkaa, jonne teijät sais esiintymään ni aina löytyy ihan omituisia selityksiä..?

    Mutta nyt asiaan :D Mikä oli ensimmäinen biisi, jonka kirjoitit? Julkaisitteko sen? Miten moni kirjoittamistasi biiseistä pääsee näkemään päivänvaloa? Miten saisin vanhempani luottamaan siihen, että musiikkia voi tehdä ammatiksi, he nimittäin eivät luota minuun ollenkaan? Onko muusikon työ rankkaa? Minkä ikäisenä kannattaa pyrkiä alalle? Oletko käynyt jonkin musiikkiin suuntaavan koulun?

    Tässäpä näitä nyt taas vähäsen :D Toivottavasti jaksaat vastata kaikkiin :p Hyvää kesää teille kaikille :D

    • Aki | Ennen päästiin Kuopioon harvase viikko mut ei enää, kukahan myö ollaan suututettu?! Mie värkkäilin ensimmäisiä omia biisejäj jo lapsena ja ne ei tosiaankaan oo julkaisukelpoisia.
      Meijän työskentelytapa nykyisellään on semmonen ettei meiltä jää pöytälaatikkoon oikein kokonaisia biisejä, käytännössä kaikki valmiiksi tehdyt biisit julkaistaan. Sama koskee noita muille tehtyjä biisejä, jos ne ei ala raakilevaiheessa kelvata kenellekään, ei niitä tule tehtyä koskaan valmiiksi. Sanottaminen varsinkin on niin työlästä ettei sitä vaivaa jaksa nähdä pöytälaatikon tähden.
      Minullekin sanottiin aikoinaan että musiikki on hyvä harrastus mutta huono ammatti. Tavallaan ymmärrän senkin näkökannan, helvetin epävarmaa puuhaahan tämä on. Ja ongelma on se että vaikka tekisi kaiken oikein, se ei välttämättä johda mihinkään. Musiikin alalla pärjääminen vaatii kovan työn ja pään seinään hakkaamisen lisäksi läjän tuuria, on löydettävä oikeat ihmiset ympärille ja niin edelleen.
      Alallehan voi pyrkiä koska vaan. Kannattaa opiskella, kaikilla kun ei käy tämmönen mäihä että omasta päästä keksityt renkutukset löytävätkin yleisön ja ura löytyy sitä reittiä. Ite opiskelin peruskouluiässä 5v pop-jazz pianoa. Sittemmin kävin vuoden laulutunneilla ja päädyin lopulta pariksi vuodeksi jopa opiskelemaan musiikkitiedettä Helsingin yliopistoon. Mutta sitten nää lättähattuhommat vei.
      Hyvää kesää sinne kans!

  29. superfani

    Hei!
    Teidän bändi on kyllä parasta mitä ikinä on ollu! Aki laulaa niin ihanasti ja sul on niin ihana ääni että sitä vois kuunnella ainiaan! Ja Happoradion biisit… ne on omaa luokkaansa! Toivotan teille kaikille oikein hyvää kesää ja ihanaa elämää!

  30. jhgfd

    Ai perkele on hienoja tälläsiä hetkiä välillä öisin. Kuuntelin teidän musiikkia ja ymmärsin miten paljon oikeasti rakastan tätä bändiä ja suunnilleen samalla sekunnilla tajusin myös sen että helvetti sentään voin toteuttaa sen haaveen että alan kirjoittaa kirjoja. Koin asiakseni tulla ilmoittamaan tästä asiasta, en kyllä tiedä miksi.

  31. Nolla

    “Kunnes laitat valon lamppuuni, päästät irti nesteeni” ;)))))

  32. Pärdäri

    Moikka Aki!

    Mietin tässä vaan, että ootko kirjottanut ite tuon Pelastaja- biisin? Ne sanat vaan mietityttää. Kuka laulaa ja kenelle?

  33. Sabine

    Hi guys,

    do you by any chance think about touring outside of Finland in the future, for example in Germany? I’d really like to see you live! And I think I’m not the only one. ;-) I love your music, even though I don’t understand most of the lyrics, but I look for translations on the internet. Maybe you could do a couple of gigs and see how it turns out? Or maybe join another finnish band on their tour? That would be soooo great…! :-)

    Greetings from Bremen/Germany
    Sabine

    • Aki | If Samu takes us with them to support Sunrise Avenue someday. :) We probably should translate our songs first though…

  34. idkk

    heei, voisitteko osuuskaupparockissa soittaa Kaksi Tarinaa ja Happoa ? :3
    ja humppaihmari ois kiva kans !

    • Aki | Ohhoh aikamoiset toiveet heitit! Noi kaksi ensimmäistä ois irronnu ehkä 8v sitten mut ei kyl enää. :) Ihmisenpyöräkin vejettiin normiversiona, mutta toivottavasti et ollu kauheen pettyny!

  35. dgnnnDDbg

    Hei kuule. En nyt tarkkaa kuukautta muista mutta joskus vuonna 2006 se tapahtui. Kun siis haksahdin Happariin. Tänä vuonna siitä tulee kuluneeksi 6 vuotta. :) Pidemmittä puheitta menenkin suoraan juhlapuheeseeni:

    Kuusi vuotta sitten olin 15-vuotias yläasteelainen, enkä ois mitenkään sillon arvannu et vielä 21-vuotiaana amk-opiskelijanakin oisin yhtä innokas Happarifani. :) Monta kertaa on maisemat muuttunu ja ihmiset vaihtunut ja paljon on sattunut (kirjaimellisesti) näiden vuosien aikana. Aina kuitenkin paras lääke kasvukipuihin on ollu Happoradio. ♥ Ja hauskan asiasta tekee vielä se, että myöskään Happoradio ei ole selvinnyt näistä vuosista ilman hermoromahduksia yms kärsimyksiä. Teidän pikkunen koulutyttö on kasvanu iiiisoks ihmiseks ja olette onnistuneet kasvatuksessa (feat. vanhempani) suht huonosti. Onnistuneet kuitenkin. Ja nyt en pitempää puhetta keksinyt joten loppuun toivon aplodeja sekä kyyneliin liikuttuneita kasvoja. Kiitos. :)

    Halusin vaan onnitella teitä siitä että olen seurannu jo kuus vuotta teidän sekoiluja. Vai pitäskö ottaa osaa? Voinko PLIIIIS saada 6-vuotis synttärilahjaks Happoradion oudoimman ja omalaatuisimman fanin tittelin? ^^ Oon ihan kiltisti jatkossa jos saan.

  36. Alli

    Heips! Olette tooosi hyvä bändi, ei voi muuta sanoa! Ja muuten liittymät kiinni on toosi hyvä biisi!!! Varmaan toiseks paras. Paras on tytön täytyy tehdä! Mutta varsinaiseen asiaan….eliikkäs tahtoisin keikan jossa ei ole ikärajaa, ja se paikka ei saa olla kovinkaan paljon kauempana Helsingistä! Asun nääs Salossa. Ja olen syntynyt 2001, samana vuonna kun happis on perustettu! Tosin aloin kuuntelemaan bändiä vasta 2010. Mutta muistakin se keikka-asia, tästä lähtien tulen joka päivä katsomaan keikkasivuja! X) Ja tulen aina kehumaan tänne liittymät kiinni -biisiä!

    • Aki | Siulla on outo maku! :) Kesäsin soitellaan paljon festareilla, joille ei oo ikärajoja, mutta muutoin harmillisen vähänhän noita on. Yritin ehdotella että tuo Circuksen päätöskeikka olis ollu ikärajaton, mutten saanut vastakaikua. Liityhän meijän FB-ryhmäänkin niin pysyt kartalla.

  37. Eläkeläinen 66

    Osallistuin just tohon Suimi-POP festivaalien lippuarvontaan jotka pidetään Jyväskylässä ja eipä täältä kotoo oo muutenkaa pitkä matka Jyväskylän lutakkoon, vaivaiset vajaa 30 kilometriä et tuun kyllä sinne teidän takia ku näky keikka sillo olevan ;D Näkemisiin ;)

  38. tttt

    Jos ei nyt nii ei sitten koskaa:
    Joskus ala-aste aikoina tiesin teijät vaan tavikset-biisin kautta mikä oli ihan huippu! Nyt sitten tänä vuonna taisin kuulla jossain kohtaa radiosta soitettavan taas sinä-biisin mikä osu ja uppos heti ja samalla tajusin, että täähän on mun lapsuuden lemppari yhtyeitä (vaikkei siitä nyt niiiiin kauan oo). Nyt oon kuunnellu suunnilleen kaikki teijän biisit ja niissä vaan on sitä jotain hahhah :D mieletöntä ettenkö sanois.
    Näköjään kun kerran kuuntelee, kuuntelee aina!
    Oi sitä päivää kun viimeinkin pääsee livenä kuulee ja hoilaa mukana !

    Eipä tässä muuta kuhan kerroin kun ei muutakaa, ps. hyvää kesää ! :)

  39. DI_Nosaur

    Hey! It was great gig in Tavastia! What song played after your show?

  40. Eläkeläinen 66

    Huomenta pojat !!! Mä tässä päivitän tietokoneen musiikkikirjastoa ja lähen kohta mutsin synttäreille :) Hyvä kun äitienpäivä ja mutsin synttärit on taas kerran samaan aikaan nii ei tarvii joka kinkereissä ravata :D Oriveden Orkesterin kapellimestarin käsi on leikattu 26.04.2012 et kyllä nyt “tahtipuikot” taas heiluu entiseen malliin Silja Europan keikalla marraskuussa 2012 ;)

  41. suvi

    Morjens!
    Olen pitkään pähkäillyt, että mistä ihmeestä keksitte aikoinaan Happoradio-nimen? Olisi kiva tietää, vaikkakin olet varmaan saanut kertoa sen jonkun kerran aiemminkin.. :)
    Kiitos ja kumarrus vielä menneistä Oulun 45:n keikoista! Toivottavsti jatkossakin tulette vastaavaan pieneen paikkaan ja arki-iltana, koska fiilis oli käsinkosketeltavaa ja lähes kuin oma olohuonekeikka.. Lisää sellaista!
    Eräällä radiokanavalla soi usein Sinä-kappale ja silloin pitää töissäkin laittaa volumet kaakkoon.. Löytyyhän kappale tietysti kotona cd:ltä, mutta kiva, kun Happiksen biisejä soitetaan usein myös radiossa.. Ja toivotaan, että keikkataukonne ei kestä ikuisuuksia!

    • Aki | “Pari” kertaa on tullu kerrottua, menköön nyt vielä :). Ensimmäinen biisimme oli nimeltään Happoa ja ystäväni sanoi että hyvän bändin nimessä pitää olla sana ‘radio’. Siitäpä sitä sitten. Eikä se tauko ikuisuuksia kestä, ei hätää.

  42. asdd

    Harmi kun ette tuu ilosaarirockkiin!!:( ois ollu niin kiva jos oisitte ollu!

    • Aki | Niinhän se ois mut ei ne joka vuosi meitä sentäs ota. Ehkäpä ens vuonna taas. Sikäli mikäli myö mittään keikkaillaan sillon.

  43. -maarit-

    Moikka!
    Pitkästä aikaa. Onkos uusia biisejä jo kypsymässä pipon alla? Me nähdään varmaan kesällä Konnevedellä, joten keikkaa ootellessa ja kesää myös :)

  44. Eikka

    Hei te koko upea bändi :)
    Ja paljon onnea Akille kihlauksesta.
    Jo nyt olen fiiliksissä tulevasta 12.5 tavastian keikasta.
    Näen teidät toista kertaa livenä.
    Sanoitukset biiseihinne ovat maan parasta,koskettavia.
    Katselin you tubesta Akin haastatteluja eri paikoissa ja täytyy todeta että olet edelleen jalat maassa oleva hlö jollei ole kus noussut päähään.
    Odotan tavastialla kuulevani hiljaa niin kuin kuolleet,teidän tähän asti paras biiisinne :)
    Mukavaa kesää teille kaikille :)
    Ihailija henkeen ja vereen

  45. forget

    Moikka Aki! Viimeks kerroin meidän Alive-bändistä, vissii joskus viime kesänä.. Sen voin sanoo, et rumpalilla ei oo vielkää rumpuja, mutta huomattiin, että se osaa niitä kyllä soittaa. Edistystä siis. :D Meitä on nykyään kolme, saatin kitaristi (joka ei osaa tietty soittaa, mutta kyllä se vielä ehtii oppia) mukaan remmiin. Alkuperäinen suunnitelma oli mennä kitaristin luo treenailee vaa soittoo ja lauluu (meil on siis mikki, sellai muinainen, n. 17-20-vuotta vanha, iha omituisen muotonenkin), mut sit siitä seuras se, et meidä piti näyttää rumpalin äidille, et miks se ne rummut haluaa (saatiin kyl vakuutetuks) ja sit lopult se pääty siihe, et me pidettii keikka… :) Avattii “treeniksen” ovet ja käännettiin rummut ja kajari ulospäin. Me oltii saatu Pieni Ongelma-biisi ihan hyvälle mallille, joten me esitettiin se ja Happy Birthday To You. Paikkoja me oltii varattu vaan kuudelle, mutta eihä me älytty, et ne kitaristin äidin juhlat kestäis nii kauan, tarkoittaen siis sitä että yleisöä oli ainaki kymmene tyyppii enemmä (paineet oli suuret, vaikkei sinänsä ollu kauheesti yleisöö, mut ku ei me oltu suunniteltu tollasta). :) Kitaristin äiti oli todella otettu meiän keikasta. No mä tietty mokasin pikkasen ku lauloin meiän biisii (jäi 1½ kertsii laulamatta, ku yritin katto yleisöä. Onneks rumpali huomas nopeesti ja löi sen vikan lyönnin :D), mut ei se bändin tunnelmaa pilannu. Me oltii tosi innoissaan ja mä olin ylpee mun laulusta, koska sen sanoja kehuttii. Mä ylpee mun lauluäänestä (ei siis tuleva musaope huijannu, et se on hyvä ja vahva, ku nii sano tosi monet) ja mä olin ylpee Alivesta muutenkin. Me oltii raadettu kaks päivää, et saatais yks biisi “valmiiks” (puuttuu nimittäin viel sävellys, niiku kaikista muistaki kuudesta, sanoilta valmiina olevist biiseist) ja meinattii luovuttaaki, mut kyl se lopult oli sen arvost, ku ihmiset tykkäs ja kehu :) Se tunne oli aivan mahtava. Oman bändin kanssa, oma biisi, se vasta on jotain niin upeeta (sen sä varmaan tiedät?)… :D Ja me laitettii rumpuihin Williamsin kohalle lappu jos luki Alive. :DD Mut on mul tän romaanin lisäks sult kysyttävääki. Miten rummut ja basso pitäis merkitä sävellyksiin? :) Mun oli jostai syystä pakko kertoo Aliven keikast sulle. Johtuu varmaa siitä, et tää oli hienoin juttu mitä mulle on koskaan tapahtunu ja sä luultavasti ymmärrän :) Ollaan hankkimassa uusia (käytettyjä siis kylläki, jostai, ehkä tori.fistä) kajareita ja mikkiä. Vanhaan kajariin saa vaan yhen, joten kitaristin sähkökitaraa ei voi käyttää, koska muuten laulu ei kuulu jos ei laita mikkii kajariin.Toivottavasti joskus kuulet Alivesta muutenkin, kun näiden mun sulle kirjottamien juttujen kautta! :D

    • Aki | Kuulostaa ihan mahtavalta meiningiltä! Elkääkä mitään nuotteja kirjotelko. Sointumerkinnät (Am) lapulle ja siitä louhimaan, basisti paukuttaa perusääniä ja silleen. Onnea jatkoon!

  46. ansku

    Mukavaa kun tulette taas osuuskaupparockiin! vuonna 2009 olin katsomassa teitä siellä ja teidän esiintyminen oli upea! niin ja pitää kiittää ihanista uusista kappaleista etenkin rakkaus ja hiljaa niin kuin kuolleet! kesällä nähdään joensuussa osuuskaupparockissa!

    • Aki | Mukavaa on tullakin, erityisesti kun I-rokin keikkaa ei tänä vuonna meille heru. Sielläpä sitten.

  47. M ja A Oulu

    Voi harmi! Olemme ystäväni kanssa olleet katsomassa aina Oulun keikat. Nyt sattui niin että olen tämän viikon talvilomalla ja Helsingissä koko viikon. Ja kun olen odotellut milloin esiinnytte Oulussa tänä keväänä että sattui sitten näin. Hyvää keikkaa!

    • AKi | No voi pannahinen. Ja nyt kun soitamme lauantaina Tavastialla, oletkin tietysti Oulussa. Höh.

  48. Mikela

    I would like to ask, who’s the woman singing in ‘Nukahdistus’ ? Because she has a really, really emotional voice, and the duet creates just a perfect and complete atmosphere in that song! :)
    Plus I’d like to ask other two things (I know, i’m an annoying person i admit it, commiserate me!); Who are those wolverines in ‘Ahmat Tulevat’ that the song is telling about? I’ve an idea about it, but of course I don’t know it for sure.
    And FINALLY the last one! And this is directed to Aki: When you start to understand that music was your destiny, and that show the emotions of your heart through lyrics was the right choice?

    This was my first post so I took advantage a lil’ bit, lOl. And sorry if I wrote in english but I can’t do it very well in finnish :|
    Hope that you all will have an amazing day! :)
    Grrrreetings!

    • Aki | Great singer called Katri Ylander.

      Wolverines… I’ll have to quote one of our fan who saw a dream where Dalai Lama told her that ‘Ahmat’ comes from the words AHdistus (anxiety) and MAsennus (depression). I wish I had come up with that explanation, it fits perfectly.

      I probably knew that music is my “destiny” when I was about 9 years old and saw Michael Jackson’s Thriller -video. But it took some 15 more years before I actually accepted it.

  49. Jojensuusta miekin

    Heipulihei, pakko on tulla kiittämään perjantaisesta Klaukkalan keikasta. Diggailin teitä ekan levyn aikaan, mutta sitten unohduin jotenkin kauas teistä. Nyt kaveri sai kuitenkin houkuteltua Klaukkalaan, ja täytyy sanoa, että vaikka paikka ei mikään ihmeellinen olekaan, niin keikka ja tunnelma oli todella hyvä! Olet kehittynyt laulajana todella paljon, ja bändi muutenkin. Eka biisi oli keikan paras, jäi parhaiten mieleen (ja tämä ei johdu humaluusasteesta) ;) Mukavaa kesää!

    • Aki | Se oli ns. erikoispaikka mutta se mikä lavan koossa hävittiin, tunnelmassa voitettiin. Mukavaa kesää sinne myös.

  50. Liisa

    Jos joskus olisitte tulossa tänne kouvolaankin (: oltiin viime vuonna oisko ollut helmikuussa niin lahdessa finlandia klubillla kattomassa just eturivissä AH:n edessä ja ihan huippukeikka oli! Uudestaankin tullaan jos tuutte jonnekkin kouvolan lähettyville :)

    • Aki | Kouvolassapas ei ollakaan aikoihin käyty. Miksiköhän? Ei ne halluu meitä ennää sinne. :(

Tulevat keikat

2017

27.10. Yksityistilaisuus
28.10. Yksityistilaisuus
03.11. TURKU, m/s Viking Grace
10.11. TAMPERE, Nenäpäivä
11.11. LAUKAA, Peurunka Areena
24.11. TAMPERE, Olympia ***
25.11. LEVI, Hullu Poro Areena
01.12. LAPPEENRANTA, Old Cock
02.12. HÄMEENLINNA, Aulanko Areena
08.12. VANTAA, Tulisuudelma
09.12. TURKU, Venus Nightclub
15.12. LAHTI, Finlandia–klubi
16.12. Yksityistilaisuus

 

***Viimeisimmät muutokset!