Loimaa, Tori

31.12.2004, 0:00  |  Keikkapäiväkirja

Markku DeFrost: Uusi vuosi starttasi käyntiin Loimaalta ja mikäs sen parempaa. Mie menin sinne omalla autolla jo päivällä joskus 16:n maissa. Siis Haapasalolle juomaan pohjia, räjäyttämään raketteja ja saunomaan. Pitäähän sitä meilläkin olla uusi vuosi, vaikka töitä tehdäänkin. Aki + Jami liittyivät joukkoomme joskus 19:n aikoihin ja nautimme yhdessä Haapasalon tarjoamasta nakki -aiheisesta illallisesta. Ruokailun ja saunan jälkeen minä järjestin pienimuotoisen ilotulitus-shown ja sitten olikin jo tilataksi pihassa.

Saavuimme keikkapaikalle, joka oli siis Loimaan tori, joskus 21:n aikoihin. Pikaisen checkin jälkeen siirryimme lämpimään bussiin odottelemaan keikan alkua. Tilanne vaikutti aika pahalta vielä 20 min ennen keikkaa, sillä tori oli tyhjä kuin Henry Saaren pussit kuvausten jälkeen. Onneksi loimaalaiset ovat varsin jämptiä porukkaa ja iloksemme ihmiset pakkautuivat lavan eteen juuri siihen aikaan, kun alueen virallinen uutismedia Loimaan Lehti oli kertonut meidän aloittavan. Päätimme antaa matti myöhäsillekin mahdollisuuden ja siirsinmme keikan alkua vielä 10 minuuttia. Sitäpaitti bussissa oli piruksen paljon lämpimämpää kun siellä ulkona pakkasessa.

Keikkahan oli vallan mainio vaikka ilmassa leijui epävarmuus tekniikan toimivuudesta. Tämä oli ikään kuin testi Lapin kiertuetta ajatellen, sillä emme olleet koskaan ennen vetäneet sähköistä keikkaa -5 asteessa. Eikä kyllä mitään muutakaan keikkaa. Onneksi lavalle oli tuotu kohtalaisen paljon lämpöpuhaltimia, joten soittokeli oli meille kutakuinkin normaali. Taidettiin soittaa noin 50 min setti ja lopussa oli torikin jo aivan täynnä, ainakin meidän mielestä. Hyvä niin! Mehän olimme Loimaalla tavallaan lämppärinä, koska illan pääaktina oli kuntaliitoksen uusi Uberführer, kunnallismarttyyri Okko ”Kamu” Jotain. Okko veti ainaski puolen tunnin uskomattoman puheen, joka sai silmät kostumaan varmasti kaikilta kuulijoilta.

Me emme Loimalla kauan ehtineet haahuilla, sillä tekniikka suoritti ns. raivoroudauksen ja bussi nytkähti kohti Ellivuorta jo noin 20 min keikan päättymisen jälkeen. Oltiin sitä paitsi myöhässä jo. Vuosi vaihtui virallisesti bussissa matkalla. Juhlimme sitä jo varsin huuruisissa tunnelmissa halvan kuohuviinin ja Oasis-DVD:n voimin. ->Ellivuoren raportti

Vammala, Hotelli Ellivuori

31.12.2004, 0:00  |  Keikkapäiväkirja

Markku DeFrost: Ellivuoreen päästyämme oli tekniikalla edessään jälleen raivoroudaus (siellä oli siis pa valmiina, mutta backline piti saada sisään ja kasattua noin puolessa tunnissa) ja minulla raivokas neuvottelu hotellinjohtajan kanssa bändin majoituksesta. Kun kävi nimittäin niin, että seurueemme oli kasvanut aika lailla hotellille etukäteen ilmoitetusta määrästä. Lopulta saimme tarvitsemamme huoneet (kiitos ellivuorelaiset!) ja suunnistimme bäkkärille tuhoamaan raideriamme.

Ellivuoren keikka alkoi muistaakseni joskus 01.30:n maissa mutta tuossa vaiheessa olin jo aika heikoilla jäillä, joten tämä loppukertomus perustuu myöhemmin dokumentoituihin silminnäkijähavantoihin J. Kun tulimme bäkkäriltä lavan takatilaan, huomasimme että baarissa oli kattovalot päällä ja aivan hiljaista (=edes taustamusiikkia ei ollut), ikään kuin valomerkki olisi jo tullut. No, kukin paikka juhlii uutta vuotta omalla tavallaan…

Itse keikka oli ihan jees. Porukkaa tuli lavan eteen ja kaikilla oli ilmeisesti hauskaa. Itselleni tuo keikka oli ehkä kaikkien aikojen raskain. Meinasi kunto loppua jo kolmannessa biisissä ja viimeisen vartin vedin ihan hämärän rajamailla. Kaksi noin tunnin sähkökeikkaa illassa ja tolkuton määrä viinaa… ei muuten toimi! Kun pääsimme bäkkärille, sippasin hetkeksi ihan täysin ja kävin vessassa puhumassa Norjaa pöntön kanssa. Olo parani kummasti. Ei Kononenkaan luovuttanut vaikka oksensi jo 30 km kohdalla. Niinpä siitä oli hyvä jatkaa yötä ja samoilla silmillä menin sitten aamiaiselle.

Jotkut seurueestamme (ei orkesteri kuitenkaan) yrittivät itse asiassa ihan nukkuakin mutta hotellissa majoittuville venäläisille oli järjestetty rekikoira-ajelua klo 9 alkaen ja ne koirat piti siinä hotellin pihassa sellaista meteliä, että aika vihaisen ja väsyneen oloisia ihmisiä valui huoneistaan aamiaiselle. Minullehan tämä sopi mainiosti, sillä sain uutta juopotteluseuraa heti aamiaisesta alkaen.

Bussi Lapualle lähti joskus 13:n aikoihin ja minä aloin harkita nukkumaan menoa. Joku muu varmaan jatkaa tarinaa tästä, sillä minulla ei ole Lapuan osalta oikeastaan mitään kerrottavaa. Muuta kun että oli paha olo ja nukuin kokoajan.

Aki: Ei miulla tuohon muuta lisättävää oo kuin että miekin meinasin kuolla siellä Ellivuoressa kun kunto loppu. Lenkille se ois lähettävä. Vaan enpä taida kuitenkaan kehata. Ja mie jottain yritin nukkua mutta sitten en kuitenkaan, kuten Lapuan keikkaraportista (1.1.2005) saatatte lukea.

Helsinki, Tavastia [+ Tohkasen Rautahammas]

17.12.2004, 0:00  |  Keikkapäiväkirja

Aki Tykki: This is it. Historiamme ensimmäinen oma Tavastian keikka. Ollaan oltu siellä toki rällyyttämässä kolmesti aiemmin, mutta ne on aina olleet jotain tapahtumia kuten kesäkisoja tai rumia klubeja. Eli jännitti aika lailla. Jännitti siis se että saadaanko me paikalle tarpeeksi ihmisiä kliimaksimeiningin saavuttamiseen. Tavastia vetää kuitenkin vissiin 750 ihmistä eli joku 100 henkeä siellä ei näytä shiish yhtään miltään. Lisäksi keikka kuvattiin neljällä kameralla, eli piti pistää läskeille pakkelia naamaan ettei tartteis jälkeen päin hävetä taas. (Näistä matskuista muuten kasattiin se meidän tv-mainos ja aika jeppikseltähän se näyttää!)

Markku DeFrost: Juu, ja saatin me sinne sit vissiin 620 hlöä, eli ei huonosti! Sit tietenkin alkoi jännittämään entistä enemmän. Meillähän oli siellä vielä extravaloja ja -härpättimiä (=saippuakuplakone!) sekä sellainen valoa diffusoiva (=diffuusio on osmoosia puoliläpäisevän kalvon läpi) esirippu. Lämppärinä toimi ekan keikkansa heittänyt Rautahammas, joka suoriutui hommastaan helevetin hyvin. Itse keikasta ei meistä varmaan kukaan muista paljoakaan, kun jännitti ja häröilytti. Meidät lavalle kutsui jo legendaksi muodostunut Tervasaaren kesäteatteri (Hietalahti + Hanski), jonka Antti Tuisku -aiheinen kuvaelma oli varsin mainio. Kiitokset teille, otetaan ne jallut sitten toisen kerran kun teillä ei oo jääkiekkokeikkaa seuraavana päivänä.

Aki Tykki: Markku sie oot totaaliääliö! Osmoosi on diffuusiota puoliläpäisevän kalvon läpi, eikä päinvastoin! Mutta mikä se on se penteleen kirous että Tavastialla kärähtelee tekniikka mulla. Ihan ensimmäistä kertaa kun sille lavalle noustiin (joskus 2002 syksyllä) mulla hajos kitarapiuha, jota olin käyttäny kaikissa treeneissä ja jokaisella keikalla aiemmin. Ja nyt sitten, joulukuussa 2004, Tavastian mikrofonipiuhavarastosta randomilla valitut kaksi mikkipiuhaa olivat molemmat rikkinäisiä. Eli siitä johtu se rätinä ja pauke etenkin loppukeikan aikana. Vittu minnuu vitutti. Onneksi luulin (erheellisesti) ettei se päts-pau-kriik-mpf kuulu yleisöön vaan pelkästään meidän korvamonitoreihin, etten alkanu ihan kunnolla skitsoilla. Ja joo en miekään kauheesti keikasta muista kuin että siistiä oli. Ja Mulla menee hyvin -biisiin otettiin taas 51koodia-yhtyeen Jute urpoilemaan lavalle. Ja se taas minut esitteli, muistaen mainita että olen ”puimurikuskien puimurikuski”, ”Suomen juntein juntti” ja että ”tämä urpo se unohti kaksi kertaa hittibiisin sanat Tavastian keikalla”. Eikähän se varsinaisesti valehdellut. Tanssi-kappaleen molempien säkeistöjen alut jostain syystä unohin ihan täysin. Sitä se jänskätys teettää. Videolta keikkaa katsoessa tosin kävi ilmi että yleisö onneksi taisi osata ko. biisin sanat minua paremmin tällä kertaa. Siistii.

Keikan jälkeen alko sitten Tuonelan Juhlinta taas mm. Rautahammas-orkesterin kanssa. Yöllä huomasin että miun nahkatakki on kateissa, eli paitahihasillaan sitä sitten paineltiin Baker’siin jatkoille ja sieltä Kallioon jatkojen jatkoille. Myöhemmin myös kävi ilmi, että akustinen kitaranikin on kadonnut samaisena päivänä. Eli jos joku vitsiniekka nyysi ne kamat sieltä bäkkäriltä niin takas ne! Ainakin se kitara kun pitäs varmaan joskus joku biisikin vielä tehä. Ja kun se oli ihan uus. (Huomautus 20.4.2006: Kateissa ovat edelleen, sekä takki että kitara.)

Evijärvi, Nuorisoseuran talo

11.12.2004, 0:00  |  Keikkapäiväkirja

Aki Tykki: Pistokeikka Evijärven legendaariselle nuoriseurantalolle! Kyyl! Keikka oli hyvinkin erikoinen. Porukkaa oli useampi sata ihmistä, mutta kun se saatanan halli vetää 1100 ihmistä, niin varsinaisesta tungoksesta ei voida puhua. Ja samaisessa paikassa on vissiin toinenkin ainakin lähes samankokoinen halli. Kaikki on suurempaa Pohjanmaalla, nuorisotalotkin. (Vrt. meiän Joensuun muinainen Kalevankadun nuokkari, joka oli kokoluokaltaan lähinnä tuommonen keskisuuri kesämökki, ja sekin jaettu varmaan kuuteen pikkuruiseen huoneeseen. Vaan kivaa oli sielläkin. Ja tästä tuli mieleen, että onkos noita nykyään ollenkaan noita nuorisotaloja. Siis niin kuin kaupungeissa. Pohjanmaahan nyt on pullollaan nuorisoseurantaloja yms. jotka vissiin nuokkareiksi lasketaan, mutta onko kaupungeissa enää moisia? Ei ainakaan oo Joensuussa enää sitä Kalevankadun nuorisotaloa kun siihen piti joku kerrostalo pistää päälle. Ihan typerää. Ja sitten ihmetellään miksi alaikäiset heittelee pulloja kaupungilla. Lasipulloja. Ei muovipulloilla niin väliä kun ne mee niin herkästi rikki, eivätkä satukaan niin pahasti osuessaan ihmiseen. Paitsi jos on täysinäinen pullo, mutta harvemmin sitä täysiä siideripulloja viskotaan. Ainakaan meillä päin.)

Yleisö ei paljoa armoa antanut, vaan liikkui ulko-ovesta sen mukaan mitä biisiä kulloinkin soitimme. Singlebiisien ajaksi nuoriso riekkuuntui lavan eteen ihan hyväksi massaksi, mutta heti kun soitimme jonkin kappaleen, jota he eivät ilmeisesti YleX:n taajuudelta olleet kuulleet, he lähtivät ulos tupakoimaan. Reilua! Vaan ihan jees-fiilikset jäi joka tapauksessa, oli hyvä olo soittaa. Mukavia fanejakin kävi juttelemassa ja sehän on aina kivaa. Ai niin ja takahuoneessa oli soittajille Selostajan pizzalättyjä ja vieraskirja, joka oli täyttynyt muistaakseni vuonna -93. Aika legendaarisia merkintöjä sieltä löytyi. Mm. Pääkkösten raapustukset.

Tulevat keikat

2017

27.10. Yksityistilaisuus
28.10. Yksityistilaisuus
03.11. TURKU, m/s Viking Grace
10.11. TAMPERE, Nenäpäivä
11.11. LAUKAA, Peurunka Areena
24.11. TAMPERE, Olympia ***
25.11. LEVI, Hullu Poro Areena
01.12. LAPPEENRANTA, Old Cock
02.12. HÄMEENLINNA, Aulanko Areena
08.12. VANTAA, Tulisuudelma
09.12. TURKU, Venus Nightclub
15.12. LAHTI, Finlandia–klubi
16.12. Yksityistilaisuus

 

***Viimeisimmät muutokset!