Utajärvi, Untorock

26.7.2003, 0:00  |  Keikkapäiväkirja

Markku DeFrost: Huhheijaa, pistokeikka Utajärvelle Oulun tienoille. Pitihän se tietenkin lähteä tsekkaamaan, eihän tapahtuma voi olla huono, jos sen nimi on Untorock. Miksaajamme ei päässyt paikalle ja talon puolesta oli äänentoisto, joten ajeltiin paikalle kahdella henkilöautolla. (1400 km edestakaisin, anti olla viimeinen kerta!). Sattuneesta syystä meillä ei ollut soundcheckiä, joten painuimme hotellille heti kun olimme nauttineet artisteille varatun aterian (pyttipannua, jee!)

Hotelli oli noin 20 kilometrin päässä muistaakseni Tyrnävällä. Matkalla hotellille kohtasimme elämämme kovimman raekuuron. Hyvä ettei ollut auto lommoilla ja ojassa… Hotelli oli kuitenkin mainio. Meidän huoneissa ei saanut polttaa, siispä viereisestä tupakointihuoneesta tuli äkkiä virallinen kohtaamis-/juopottelupiste. Otettiin siinä vähän viunaa ja tilattiin taksi taksin keikkapaikalle joka oli siis Utajärven jäähalli.

Sielläpä oli väki todella juhlameiningeissä, tapahtuman järjestäjät mukaanlukien :). Saimme järjestäjältä pinon kaljalippuja, joten kaikki oli osaltamme kunnossa. Meitä ennen soitti Professori Heikkerö -niminen pumppu, joka osoittautuikin aika hauskaksi spektaakkeliksi. Pyysivät mm. ihmisiä lavalle ja sitten riisuivat niiltä vaatteet.

Meidän keikka meni läpi rutiinilla vaikka oltiin itse jo hieman etukenossa lavalle kavutessamme. Utajärvellä oli varmasti humalaisin yleisö, jolle olemme ikinä soittaneet ja sehän on tietenkin kivaa. Meininki oli mainio keikan alusta loppuun ja kokonaisuudesta jäi hyvä mieli! Keikan jälkeen kamat kasaan, tilataksi paikalle ja hotellille jatkoille. Tupakkahuoneessa rymysinne jonnekin kuuteen tai seitsemään asti, toivottavasti muut hotellivieraat eivät häiriintyneet :).

Sunnuntaina sataa aina…paitsi nyt. Se on kiva herätä aivan järkyttävässä krapulassa 700 km päästä kotoa, kun tietää että kamojen kantamisen jälkeen on vielä 8-9 tuntia istumista ilmastoimattomassa autossa. Herkkua! Saattueemme lähti liikkeelle vasta joskus kello 15:n maissa ja kotona oltiin varmaan yöllä. En muista.

Joka tapauksessa, Untorock on hieno festivaali ja Tyrnävällä / Utajärvellä on hienoja ihmisiä, jotka tietävät miten juodaan humalahakuisesti!

Joensuu, Ilosaarirock

11.7.2003, 0:00  |  Keikkapäiväkirja

Aki Tykki: Jeah! Kotikaupunki, Kaarihalli, Ilosaarirock-viikonloppu, ja soittoaika illan toiseksi viimeisenä loistavalla lavalla loistavan äänentoiston kanssa. Odotukset olivat korkealla.

Soundcheck-aikataulut menivät päin perseitä, mutta niin ne usein menee näissä bänditapahtumissa kun yhtyeitä saapuu eri puolilta Suomea. Onneksi saimme kuitenkin tehdä äänitarkastustamme ruhtinaallisen pitkään (ah niin ihanan) Mariskan myöhästyttyä roimasti. Checkien jälkeen hävisimme tahoillemme, muut koteihinsa ja Markku säätämään jotain Ilosaarirock-hommia. Illalla minä saavuin paikalle ensimmäisenä. Olin päättänyt viimeinkin nähdä Dallas-bändi Stellan keikan ja ehdin siitä yli puolet näkemäänkin. Piru että on mainio bändi. Onnea heille! Näin myös toisen Dallas-bändin, Korkeajännityksen, keikan ja sehän oli mainio myös kuten aina. Paitsi ne siat on tehneet biisin, jonka väliosassa lauletaan “Olen ollut täällä pitkään, aivan liian pitkään”. Röyhkeyden huippu! ;)

Mariskan keikan aikana muutkin bändimme jäsenet saapuivat paikalle ja adrenaliinitaso (ja juopumustaso…) alkoi kohota lupaavaa vauhtia. Ennen keikkaamme säntäsin kolme kertaa koko Kaarihallin läpi tussi kourassa kun olisin halunnut Mariskan nimikirjoituksen käsivarteeni. Mutta eihän sitä naista silloin mistään löytynyt. Prkl. Oman keikkamme alku hieman viivästyi teknisten ongelmien takia mutta lopulta Dallasin tunnusmusiikki kajahti ilmoille. Porukkaa oli lavan eteen kertynyt aloitukseemme mennessä todella hyvin ja tunnelma oli katossa ensimmäisistä soinnuista lähtien. Ilosaarirockin tämänvuotinen keikka jäi kyllä historiaan parhaimpana keikkanamme tähän mennessä. Kiitos, joensuulaiset! Mahtavuutta oli.

Keikan jälkeen alkoi tietysti raivotinttaus ja seuraavan yön vietin hämärillä jatkoilla jossain päin Kanervalaa. Rokkiin 51 Koodia -yhtyeen keikalle menin suoraan nukkumatta (kuten Olli-Matille edellisenä iltana lupasin) ja siitähän ei lopulta hyvä seurannut. Mutta se on jo toinen tarina.

Soitettu setti:

1. Happoa
2. Väärä mies
3. Pahoille teille
4. Pohjalta
5. Ikävä ihollesi
6. Sinä
7. Huda huda
8. Pois Kalliosta
9. Mulla menee hyvin

Ylex: Yhden biisin tarina

11.7.2003, 0:00  |  Uutiset

Aki ja Miki vierailevat YleX:llä Luca Garganon vieraana. Urpot soittavat Pois Kalliosta -biisin (karmaisevia) esiasteita ja kertovat kuinka, missä ja miten biisi on syntynyt.

Oulu, Rotuaari

10.7.2003, 0:00  |  Keikkapäiväkirja

Aki Tykki: Oulun keikalla päästiin kovaan seuraan eli Popedan ja Yön kanssa samalle keikalle. En tiedä mistä johtui mutta jotenkin olimme kadottaneet keikkarutiinin ennen tätä keikkaa. Alkunauhan soidessa puhuimme lavan takana että kenelläkään ei ollut olo että olis keikka alkamassa. Käsittämätön tilanne. Fiilistä ei myöskään kohottanut kuuluttajan alkuspiikki, jossa hän kaivoi esille ikivanhan sisäpiirin vitsimme sanoen “tässä siis bändi joka on uhonnut lopettavansa muut suomirock-yhtyeet”.. No lavalle noustiin ja keikka vedettiin kunnialla. Parhaimmillamme emme alusta asti olleet, se on myönnettävä, mutta siis kunnialla selvittiin. Yleisöä paikalla oli todella mukavasti ja he tarkkailivat kiinnostuneina soittoamme. Varsinaisesta villiintymisestä ei voida puhua. Loppupuolen Pois Kalliosta viimeistään yleisön kuitenkin siinä määrin lämmitti, että saimme soittaa encoren. Tavastian kisoista innostuneena soitimme yllättäen Blurin Song2:n encorebiisinä. Se herätti mukavasti kummastusta. Markku ja minä olimme ajaneet aamulla Joensuusta Ouluun ja lähdimme lähes suoraan keikan jälkeen ajamaan Seat Toledoamme takaisin Joensuuhun. Miki ja Jami jäivät sentään paikan päälle tenuamaan miksaajamies Kuljun kanssa. Suuremmilta skandaaleilta kai vältyttiin, tai meille ei ainakaan niistä kerrottu.

Biisilista on onnellisesti unohdettu, mutta samaa sarjaa se oli kuin muulloinkin. Niin paitsi bonuksena se encorena soitettu Song 2.

Mestarit lauteilla

4.7.2003, 0:00  |  Uutiset

Happoradio osallistui Tavastialla ensimmäistä kertaa järjestettyihin kesäkisoihin. Erittäin hauskan illan päätteksi poistuimme paikalta voittajina! Vaikka meidän mielestä se oli kyllä tasapeli. Tarkkaa raporttia emme voi antaa koska palkintomme oli jaloviinapullo ja sen vaikutuksesta huumaantuneena kaikki on jotenkin epäselvää. Kiitos kilpailuhengestä Guavalle, Creamstarille ja meidän veljesbändille 51koodille.

Tämän johdosta Happoradio vieraana Ylex:ssä sunnuntaina 6.7. klo 17. Meitä haastattelee aina mukava Sini Virtanen.

Helsinki, Tavastia (Kesäkisat)

2.7.2003, 0:00  |  Keikkapäiväkirja

Aki Tykki: Olipahan perkeleellisen hauska ilta, harmi ettei meillä ole ihan tarkkoja muistikuvia illan loppupuolesta. Tämän “kisan” me voitimme, mutta se nyt oli sivuseikka. Lavalla oli neljä hyvää bändiä ja läjäpäin hyviä tyyppejä. Erityiseksi kohokohdaksi jäi finaali me vs. 51koodia kun Tavastian lavalla oli samaan aikaan kahdeksan joensuulaista tyyppiä heilumassa. Mahtavuutta. Toivottavasti yhteisiä keikkoja saadaan tulevaisuudessakin heidän kanssaan. Ei meillä oikeastaan mitään lisättävää ole Olli-Matin raporttiin. Voitte käydä sen lukemassa Koodien päiväkirjasta. Eli tuolta.

Soitetut biisit (ei järjestyksessä):

1. Huda huda
2. Paranoid (Metsämiehen laulun sanoilla)
3. Juppihippipunkkari
4. Song 2
5. Tahdon rakastella sinua
6. Stars
7. Pois Kalliosta
8. Sinä
9. Pahoille teille
10. Mulla menee hyvin

Tulevat keikat

2017

27.10. Yksityistilaisuus
28.10. Yksityistilaisuus
03.11. TURKU, m/s Viking Grace
10.11. TAMPERE, Nenäpäivä
11.11. LAUKAA, Peurunka Areena
24.11. TAMPERE, Olympia ***
25.11. LEVI, Hullu Poro Areena
01.12. LAPPEENRANTA, Old Cock
02.12. HÄMEENLINNA, Aulanko Areena
08.12. VANTAA, Tulisuudelma
09.12. TURKU, Venus Nightclub
15.12. LAHTI, Finlandia–klubi
16.12. Yksityistilaisuus

 

***Viimeisimmät muutokset!